Sudenpennut
Sudenpennut ovat 7–9 -vuotiaita partiolaisia, joiden ryhmää kutsutaan laumaksi. Laumaa johtaa tehtävään koulutettu johtaja, akela.
Sudenpennut harjoittelevat hyödyllisiä taitoja akelan johdolla ja retkeilevät päivä- ja yöretkillä noin 2-3 kertaa vuodessa. Kelotytöissä sudenpennut osallistuvat perinteisesti lokakuun alussa Espoon partiotuen partiotaitokilpailuun Pinkkiin ja käyvät keväällä lauman omalla kämppäretkellä. Lisäksi tammikuussa on koko lippukunnan yhteinen talviretki ja kesällä kesäleiri.
Iloiset kanit
Lähinnä 1-luokkalaisille (2015 syntyneet)
Toteutetaan yhteistyössä Kelovartijoiden kanssa (sisaruslippukunta).
Kokouksen ajankohta: torstai klo 17:00-18:30
Ahkerat tiikerit
N. 2-3 luokkalaiset (2013-2014)
Kokouksen ajankohta: torstai klo 18:00-19:30
Kummankin lauman johtajina toimivat
Kaisla Väre, Aiju Heinonen ja Susanna Lähdesmäki
Kokoontumisajat menevät puoli tuntia päällekkäin. Tällöin on yhteinen leikkisessio ulkona.